Ilmoittautuminen Tour de Riihimäki 2019 tapahtumaan on avattu

20.1.2019

Riihilatu järjestää jälleen ohjatun maastopyöräilytapahtuman Tour de Riihimäen la 4.5 klo 10 alkaen. 

Tapahtuman lähtö- ja paluupaikkana on jälleen Matkailukeskus Lempivaara, jossa on mahdollisuus tapahtuman jälkeen peseytymiseen ja ruokailuun. Myös pyörän pesu paikanpäällä on mahdollista. Sujuvuuden takaamiseksi osallistujien maksimäärä on rajattu 70:een henkilöön, jolla pyrimme pitämään ryhmäkoot maltillisina ja toimivina.

Osallistumismaksu on 15 €/henkilö 31.3.2019 saakka, jonka jälkeen osallistumismaksu on 20 €/hlö, joka pitää sisällään seuraavaa:

- Ohjatun lenkin valitsemallasi reitillä
- Vesipiste reitin puolessa välissä
- Ruokailun tapahtuman jälkeen
- Saunan ja peseytymisen
- Pyörän pesun


Reitit

Reittejä on kolme ja ne on jaettu myös kolmeen eri vaatimusluokkaan, joilla pyritään muodostamaan ryhmistä sujuvia. 
Muista, että tapahtuma on ohjattu kuntoliikuntatapahtuma, joka perustuu liikunnan ja urheilun avulla omien tavoitteiden ja hyvinvoinnin kehittämiseen. Tapahtuma ei siis ole kilpailu, eikä ajanottoa järjestetä.

Ryhmä 1. n. 30 - 35 km perustasoinen MTB- lenkki (vaativuusluokka 3)
Soveltuvuus: Aloittelijat, joilla on kuitenkin vähäinen määrä kokemusta maastopyöräilystä poluilla.

Ryhmä 2. n. 50 - 55 km keskitasoinen MTB- lenkki (vaativuusluokka 4)
Soveltuvuus: Aktiiviset harrastajat, jotka harrastavat lajia säännöllisesti ja ovat tottuneet ajamaan vaihtelevissa, osittain teknisessä maastossa.

Ryhmä 3. n. 60 - 65 km vaativa maastopyörälenkki (vaativuusluokka 5)
Soveltuvuus: Aktiiviset harrastajat, jotka harrastavat lajia säännöllisesti ja ovat tottuneet ajamaan vaihtelevissa, osittain teknisessä maastossa. Ryhmässä taukojen määrä on pienempi ja intensiteetti suurempi.

Kevään olosuhteista riippuen, pidätämme oikeuden lenkkien mahdollisiin muutoksiin.

Lisätietoa lenkkien- ja retkien tasoista alla olevasta linkistä.
http://pyorailynohjaajat.fi/wp-content/uploads/2016/10/LenkkiJaRetkiLuokitus.pdf